CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

torstai 21. lokakuuta 2010

Tuuli


Olipa kerran myrskyinen ilta, kun Laura merelle kuvailemaan läks. Tuuli niin, ettei tahtonut pystyssä pysyä! Pidän merestä eniten silloin, kun se raivoaa ja tyrskyää, silloin siinä on luonnetta!



Kokkola & Neristan - rakkauteni! Kotini! En vain saa kyllikseni hurmaavista vanhoista puutaloista, salaisista puutarhoista porttien takana, rapisevasta maalista, lumoavista yksityiskohdista, historiasta, jota Vanhakaupunki kertoo.



Kesällä osallistuin Vanhakaupungin iltaan, jossa asukkaat avasivat pihansa yleisölle. Kiertelin huumaantuneena, join teetä ruusuisesta posliinikupista kukkivan omenapuun alla ja kuuntelin, kuinka mies luutun kanssa lauloi balladia. Ja kaikki ne ihmiset, ystävälliset ja iloiset!



Hetki omenapuun alla - tunsin, että olin viimein tullut kotiin. Kaikki oli tuolloin epävarmaa ja pelottavaa, olin luomassa itselleni tulevaisuutta käsityöläisenä, ihan tyhjästä. Silloin tunsin, että kaikella ehkä olikin tarkoituksensa. Palaset loksahtelivat paikalleen, vaikka välillä vähän väkisin, joskus oli kaikki hukassa, ja milloin oli koira syönyt kriittisen kulmapalan... Ei unelman saavuttaminen liian helppoa ole, vaan ei kai pidäkään?




2 kommenttia:

SalSaDesign kirjoitti...

Mä mietin yksi ilta ennen nukahtamista että Laura elää mun unelmaa - saa tehdä työkseen ja elääkseen sitä mitä rakastaa ja herätä joka aamu paikassa jota rakastaa. On tosi upeaa että olet saavuttanut sen mistä olet unelmoinut ja en voisi olla iloisempi sun puolesta!

LauraN kirjoitti...

Voi Salla, kiitos! <3 Ihan tuli tippa linssiin! :')